Onnellisuudesta elinvoimaa ja kilpailukykyä
Onnellisuuserot ovat suurentuneet – onnellisimmat ovat aiempaa onnellisempia ja onnettomimmat aiempaa onnettomampia. Onnellisuus kuuluu kaikille, ja Onnellisuusinstituutti on mukana luomassa maailmaa, jossa se on mahdollista.
YK:n maaliskuussa julkaiseman onnellisuusraportin mukaan Suomi on jälleen maailman onnellisin maa. Teemme siis jotain oikein. Mutta samaan aikaan suomalaiset ovat korkealla masennus- ja uupumustilastoissa. Ristiriita tulosten välillä on tuonut esille tarpeen tutkia ja ymmärtää suomalaisten hyvinvointia ja onnellisuutta syvällisemmin sekä löytää uusia näkökulmia ja tapoja kuroa tämä kuilu umpeen.
Onnellisuustutkimus ja onnellisuuden ympärille kehitetyt tuote- ja palvelupaketit ovat osa ratkaisua. Instituutti tutkii onnellisuutta ilmiönä, hyödyntäen myös olemassa olevaa tutkimusta, ja tuo valmiiksi pureskellun, helposti lähestyttävän ja käytäntöön sovellettavan tutkimustiedon kaikkien halukkaiden saataville.
Instituutin ensimmäinen oma tutkimus keskittyy suomalaisten toimitusjohtajien kokeman stressin ja onnellisuuden välisen vuorovaikutuksen ymmärtämiseen. Onnellisuus nähdään yhä useammassa yrityksessä aitona kilpailuvalttina.
Onnellisuus on taito, jonka voi oppia
Jo aiemmasta tutkimuksesta tiedetään, että onnellisuus liittyy esimerkiksi tehokkuuteen, luovuuteen, pienempään sairastuvuuteen, parempaan kykyyn selviytyä haastavista ongelmista, resilienssiin ja ratkaisukyvykkyyteen. Onnellisuus ei siis ole vain kiva tunne ja sattumaa, vaan ajattelu- ja toimintamalleja, jotka jokaisen on mahdollista oppia.
– Tällaisten opittavissa olevien onnellisuustaitojen rakentaminen osaksi arkea kohentaa paitsi yksilöiden myös yritysten elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä, toteaa instituutin perustaja Miia Huitti.
Tällä hetkellä instituutti kasvattaa verkostojaan onnellisuudesta kiinnostuneiden tahojen kanssa. Se on myös mukana luomassa kannattavaa liiketoimintaa ja kansainvälistä vientiä suomalaisten onnellisuuden ympärille. Suomalaisen onnellisuuden lisäksi myös suomalainen tutkimus aiheesta on kiinnostava ilmiö maailmalla.
”Pääsemme kertomaan suomalaisten toimitusjohtajien onnellisuudesta ja stressistä IPPA 2021 -kansainvälisessä positiivisen psykologian maailmankongressissa kesällä”, Huitti iloitsee.
Lähteet:
- Suicide rates, OECD iLibrary.
- Diener, E., & Tay, L. (2017). A scientific review of the remarkable benefits of happiness for successful and healthy living. Happiness: Transforming the development landscape, 90–117.
Lisätiedot ja julkaisukelpoiset kuvat:
Miia Huitti
Perustaja
040 071 2810
miia.huitti@onnellisuusinstituutti.fi