NEUVONANTAJAT

Onnellisuusinstituutin toiminnan laatua tukee sitä varten kokoon kutsuttu vapaaehtoisista asiantuntijoista koostuva neuvonantajatiimi. Neuvonantajillamme on huikeasti kokemusta ja osaamista sellaisista aihepiireistä, jotka tavalla tai toisella liittyvät onnellisuuteen ja hyvinvointiin sekä niiden lisäämiseen arjessa. Heistä olemme todella ylpeitä. Saammeko esitellä:

”Ei pihdata hyvän jakamisen kanssa!”

Jari Hakanen, Tutkimusprofessori, sosiaalipsykologian dosentti

Jari Hakanen tutkii suomalaista työelämää, hyvää johtamista ja aloitteellista oman työn tuunaamista, työn ja muun elämän yhteensovittamista sekä mielenterveyttä hyvinvoinnin: työn imu, työuupumus, työssä tylsistyminen ja työholismi, näkökulmista ja on ollut lukuisissa työhyvinvoinnin edistämistä koskevissa kehittämishankkeissa. Hän on saanut muun muassa työympäristötyön kehittämisen kultaisen erityisansiomitalin sekä hyvän työelämän puolestapuhuja- ja vuoden suomalainen työelämätutkija-tunnustuspalkinnot.

”Osaamme kuka mitäkin ja yhdessä mitä vaan!”

Anu Kallio, KTM, eMBA

Anu Kallio Anu uskoo merkityksellisen asiakaskokemuksen syntyvän työyhteisön hyvinvoinnista ja luottamuksesta. Anun mielestä työelämä kuuluu kaiken kuntoisille.

”Hyvän tekeminen saa hyvälle mielelle!”

Marja-Liisa Manka, FT, YTM

Marja-Liisa Manka on työskennellyt muun muassa työhyvinvoinnin professorina Tampereen yliopistossa 2004-2015 ja edelleen toimii työhyvinvoinnin johtamisen dosenttina ja kevytyrittäjänä. Hän on johtanut lukuisia tutkimus- ja kehittämishankkeita niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella ja toiminut myös itse kehittäjänä, kouluttajana ja kolumnistina. Hänet on palkittu Vuoden yhteiskuntatieteilijä -tunnustuksella 2011. Hän on kirjoittanut aihepiiriä sivuavia tietokirjoja mm. Työhyvinvointi (2016) yhdessä Marjut Mankan kanssa, Stressikirja (2020, 2. painos), Työnilo (2011) ja Tiikerinloikka työniloon ja menestykseen (2010, 3. painos), Työrauhanjulistus – miten olla ihmisiksi alaisena ja esimiehenä.

”Onni ei tule etsien, se tulee eläen!”

Carita Nyberg, Master Trainer, KTM

Carita Nyberg tarjoilee innostavaa muutosmatkaa esimiehille ja tiimeille, kohti parempaa työyhteisöä. Hän on toiminut monipuolisissa markkinoinnin ja viestinnän esimiestehtävissä ja Keys2balance- yrittäjänä vuodesta 2002 lähtien. Tasapainon Avaimet® –menetelmän kehitystyö, valmennukset ja sertifioinnit antavat avaimia kommunikaatioon, itsensä johtamiseen ja työhyvinvointiin liittyen. Caritan e-kirjoilla on yli 100 000 lukijaa. Hänen ajatuksiinsa voit tutustua myös Tasapainon Avaimet blogissa ja Autenttinen johtaja ohjelmassa.

”Ei ole tarpeen puhaltaa sammuksiin toisen kynttilää saadakseen omansa loistamaan!”

Marika Savukoski, KT, Sivistysjohtaja Keuruu

Marika Savukoski on urheilutaustainen sivistysjohtaja, joka on innostunut kokonaisvaltaisesti hyvinvoinnin johtamisesta. Hän tutkinut suomalaisten valmentajien hyvinvointia tuoreessa terveystiedeiden pro gradu-tutkielmassaan sekä v.2008 hän on väitöstutkimuksessaan tutkinut, kuinka positiivisuus vaikuttaa syömishäiriöstä selviytymiseen.

”Onni on löytää elämän hetki ja tarttua siihen!!”

Erkka Westerlund, LitM, jääkiekko- ja hyvinvointivalmentaja, urheiluvaikuttaja

Onni on, että löytää elämän hetken. Menestys on, että pystyy tekemään hetkessä sitä, mistä on kiinnostunut ja mitä haluaa tehdä. Menestys on taas hyvinvoinnin sivutuote – fyysisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin.

Erkka Westerlund on valmentanut useita SM-liigajoukkueita, KHL Jokereita ja Salavat Yulaevia Venäjällä ja toiminut sekä Suomen nuorten että aikuisten maajoukkueiden päävalmentajana. Westerlund on voittanut Suomen päävalmentajana Olympiahopean ja -pronssin sekä kaksi MM-hopeaa ja -pronssin. Lisäksi hän on toiminut Suomen Urheiluopiston rehtorina ja toimitusjohtajana sekä Jääkiekkoliiton kehityspäällikkönä sekä valmennuksen ja koulutuksen johtajana. Nykyisin hän toimii yritysten hyvinvointi- ja johtamisvalmentajana Lepoaika-perheyrityksessä. Hyvinvointi, johtaminen ja tiimin valmentaminen ovat hänen osaamisalueensa.